Toad Town vie Backseat Gamingin villiin länteen, mutta joku on ilmeisesti unohtanut yhden melko olennaisen asian: kaupungit rakennetaan yleensä kuivalle maalle. Täällä puiset saluunat, etsintäkuulutukset ja vanhat liikkeet seisovat keskellä suota, lumpeet kelluvat pitkin katuja ja koko paikka näyttää olevan sammakoiden hallinnassa.
Teema on hauska ja samalla ehkä pelin omaperäisin puoli. Mudan ja cowboy hattujen alta löytyy nimittäin paljon tutumpaa tavaraa, etenkin jos esimerkiksi Duel at Dawnin kaltaiset kerroinpelit ovat tuttuja. Kokonaisiksi wildeiksi muuttuvat rullat, isot kertoimet ja niiden välinen pieni show ovat tässäkin homman ydin. Backseat Gaming ei siis keksi länkkäriä uudelleen, mutta tavallisen pölyisen kylän vaihtaminen sammakoiden asuttamaan suohon antaa pelille sentään ihan oman ilmeen.
Toad Townia pelataan 5 rullalla ja 5 rivillä, joilla kulkee 15 kiinteää voittolinjaa. Voitot muodostuvat vasemmalta oikealle, kun samoja symboleita osuu aktiiviselle voittolinjalle ensimmäisestä rullasta alkaen.
Pelin RTP on 96,01%, volatiliteetti korkea ja maksimivoitto 12 500x panos. Panokset liikkuvat välillä 0,10–100€ per kierros.
Koko peli rakentuu pitkälti VS ja X symbolien ympärille, sillä molemmat voivat muuttaa kokonaisen rullan wildiksi. VS tuo peliin kertoimet, X kasvattaa niitä entisestään ja kaksi erilaista ilmaiskierrosbonusta antaa näille symboleille enemmän mahdollisuuksia päästä vauhtiin. Näistä The Swamp Showdown on selvästi kiinnostavampi Progression Ladderin ja taattujen erikoiskierrosten ansiosta.
Toad Townin perusrakenne on yllättävän perinteinen. Vaikka ruudukko on kookas 5×5, käytössä on vain 15 kiinteää voittolinjaa. Tavallisia voittoja on siis helppo seurata vielä siinäkin vaiheessa, kun kokonaiset rullat alkavat muuttua wildeiksi.
Peruspeli toimii pitkälti näyttämönä isommille ominaisuuksille. Tavallinen wild auttaa voittolinjoilla, mutta käytännössä huomio menee VS ja X symboleihin. Juuri ne voivat muuttaa tavallisen kierroksen joksikin paljon kiinnostavammaksi, ja ilman niitä suo voi pysyä välillä melko hiljaisena.
Tavallinen wild korvaa maksavia symboleita, mutta VS symbolista homma lähtee kunnolla liikkeelle. Se voi osua mille tahansa rullalle ja laajenee koko rullan kokoiseksi wildiksi. Tämän jälkeen näkyviin ilmestyy 2 kerrointa, joista peli valitsee satunnaisesti toisen rullalle. Mahdolliset arvot alkavat 2x ja yltävät aina 200x asti.
Kahden kertoimen valinta tuo ominaisuuteen sopivasti pientä draamaa. Kun vaihtoehtoina vilkkuvat esimerkiksi 150x ja 3x, voi jo melkein arvata kumpaan sammakko aikoo osoittaa.
X symboli pääsee mukaan, kun ruudukolla on jo vähintään yksi VS wild-rulla. Myös se leviää koko rullan kokoiseksi wildiksi ja paljastaa 2x–10x kertoimen. Tällä kertaa kerroin ei kuitenkaan jää X rullalle, vaan se kertoo kaikkien aktiivisten VS rullien kertoimet. Jos samaan voittolinjaan osallistuu useampi tällainen wild-rulla, niiden lopulliset kertoimet lasketaan yhteen.
Tässä kohtaa Toad Town voi muuttua nopeasti paljon vakavammaksi. Yksi hyvä VS rulla on jo mukava näky, mutta kun sen viereen sattuu vielä sopiva X rulla, kertoimissa alkaa olla aivan eri tavalla eloa.
3 Bonus symbolia käynnistää Toad Trouble -bonuksen, jossa pelataan 10 ilmaiskierrosta. Pelimekaniikka pysyy muuten pitkälti samana kuin peruspelissä, mutta VS ja X symboleita nähdään tavallista useammin. Kyseessä on kahdesta bonuksesta suoraviivaisempi: käytännössä sama peli, mutta paremmalla mahdollisuudella saada ruudulle niitä symboleita, joita peruspelissä muuten odotellaan.
4 Bonus symbolilla käynnistyy puolestaan The Swamp Showdown, joka alkaa niin ikään 10 ilmaiskierroksella. Tällä kertaa vieressä kulkee Progression Ladder, jota noustaan keräämällä lisää Bonus symboleita. Jokainen 3 kerättyä symbolia nostavat pelaajan yhden tason ylemmäs, antavat 3 lisäkierrosta ja käynnistävät erillisen erikoiskierroksen.
Tasoja on yhteensä 4, ja erikoiskierroksille taataan tasosta riippuen vähintään 2, 3, 4 tai 5 VS/X-symbolia. Erikoiskierrokset eivät myöskään kuluta jäljellä olevia ilmaiskierroksia. Tämä on helposti pelin parempi bonus, sillä nyt kierroksella on oikeasti jotain mitä kohti edetä.
Ostovalikosta löytyy 4 eri tapaa nopeuttaa menoa. Bonus Boost Mode maksaa 2x panoksen, kun taas Lasso Spins Mode maksaa 60x panoksen. Nämä ovat valikon kevyemmät vaihtoehdot ennen varsinaisia bonusostoja.
200x panoksella voi ostaa suoraan Toad Trouble -bonuksen ja sen 10 ilmaiskierrosta, joilla VS ja X symbolien osumismahdollisuus on tavallista suurempi. Tämä on suoraviivaisempi vaihtoehto ja tuntuu enemmän peruspelin tehostetulta versiolta kuin täysin omalta bonukseltaan.
400x panoksella pääsee suoraan The Swamp Showdowniin. Hinta on tuplasti suurempi, mutta ominaisuuksien puolesta kyseessä on myös selvästi kiinnostavampi vaihtoehto Progression Ladderin, lisäkierrosten ja taattujen VS/X-erikoiskierrosten ansiosta.
Toad Townissa on hauska teema ja toimivat ominaisuudet, vaikka itse mekaniikat tuntuvatkin monin paikoin tutuilta. Rämeinen villi länsi sopii peliin yllättävän hyvin, ja cowboy kylää pyörittävät sammakot ovat juuri sopivan typerä idea jäädäkseen mieleen ilman, että koko peli yrittää väkisin olla yksi iso vitsi.
VS ja X rullat ovat selvästi pelin paras osa. Hyvän kertoimen levittäminen kokonaiselle rullalle tuntuu jo mukavalta, ja sen jälkeen X symbolin odottaminen tuo kierroksille lisää jännitystä. Peruspelin heikkous on samalla aika selvä: välillä se tuntuu lähinnä odotushuoneelta ennen kuin nämä kaksi symbolia päättävät tehdä jotain yhdessä.
The Swamp Showdown nostaa kokonaisuutta selvästi. Progression Ladder antaa bonuskierrokselle oikean suunnan, ja jatkuvasti paremmiksi muuttuvat taatut erikoiskierrokset tekevät seuraavan tason saavuttamisesta oikeasti kiinnostavaa. Toad Town ei ole markkinoiden tuorein kerroinpeli, ja esimerkiksi Duel at Dawnia pelanneet tunnistavat kyllä samanlaisuutta.
Arvosanamme 7/10
Beazt Casino
100% Talletusbonus 100€ asti
Shokker Casino
300 Ilmaiskierrosta + 15% Päivittäinen Cashback
Spinni
Pikapyörästä kierroksia tai jopa 1000€ käteistä
Chipz Casino
100 Kierrätysvapaata ilmaiskierrosta
Stake.com
200% Talletusbonus 1000$ asti
Karhubet Casino
150 Ilmaiskierrosta vain 5x kierrätyksellä
Noppa Kasino
10€ Kierrätysvapaa Megakierros vain 1€ talletuksella
Casino Friday
100 Kierrätysvapaata ilmaiskierrosta